14.12.2012

Luukku 14


Tänään luukusta löytyy pari kuvaa vanhasta kodista ja yksi lapsiin liittyvä juttu. Ihan vaan siksi, että muistan sen sitten joskus kun se on täällä kirjoitettuna. Pidän tätä blogia kuitenkin eniten ehkä muistoksi itselle ja lapsille.

Meillä on Hilda ja Niilo ihan pienestä asti kyselleet, että missä me oltiin kun Vilma oli pieni? No tosi vaikea ihan pienelle kertoa koko totuutta, joten kerran vastasin kysymykseen heidän olleen silloin vielä vain pilke iskän silmäkulmassa. No nykyäänkin keskustelut sitten menee sitä rataa, että Hilda saattaa sanoa Niilolle, että me oltiin silloin vielä iskän silmäkulmassa kun tapahtui sitä tai tätä. Ja Selmakin on ollut siellä siihen asti kun meni äidin vatsaan;) Jep. Tiedän että jossain vaiheessa täytyy oikaista asian todellinen laita. Mutta se päivä ei ole vielä tänään;)




22 kommenttia:

  1. Voi noita lapsia! Omat on jo pois kotoa lähteneet. Lapsen lapsia odotellessa.

    Riitta

    VastaaPoista
  2. Kyllä vain on teidän vanhassakin kodissa ollut ihana tunnelma :)
    Meidän lapset (nyt jo kovin isot, siis aikuiset) ovat olleet taivaan tuulissa, ennen kuin syntyivät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaan tuulet kuullostaa kauniilta:-)

      Poista
  3. Meillä on aivan sama juttu, että olitte pilke isin silmäkulmassa. Neiti 4v jo aloittaa kysymykset, että olinko vielä pilkemisin silmäkulmassa, kun Nuutti oli siellä... :)

    Minusta se on niin hauska tarina ja meille kaikille tulee siitä aina niin hyvä mieli. Kyllä sen ehtii aikanaan oikaista :)

    Teillä on niin ihanan näköistä, kaunis joulutunnelma <3

    VastaaPoista
  4. No kiva kun muutkin jujuttaa lapsiaan:-P

    VastaaPoista
  5. teillä on kyllä ollut tosi kauniita koteja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:-) Vanhan kodin veranta oli kyllä ihana<3

      Poista
  6. Pilke silmäkulmassa on loisto vastaus :D

    VastaaPoista
  7. Meillä lapset (3v ja 7v) kertovat olleensa taivaassa ennen äidin masuun menoa. :)
    Asiasta kukkaruukkuun: onko pönttöuuninne uusi vai vanha vai uusivanha? Mistä olette sen hankkineet (siis jos se on uusi)?

    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Meillä on Hannna uusi pönttis ja se on Pohjanmaan Tiilirakenteelta. Kurkkaa blogista kuvaa jos haluat :) Tykkään ♥

      Poista
    3. Heippa Hannat! Nuo kuvat on siis meidän vanhasta kodista ja vanhasta blogista. Meillä on kyllä tuollainen samanlainen uusi pönttis täälläkin kodissa. Me ollaan ostettu ihan sepän tekemät kuoret ja muurari on muurannut uunin paikalleen. Sitten lisäksi meillä on vanhakin pönttis meidän makkarissa;) Molemmista tykkään! Suosittelen.

      Poista
  8. Meidän lapsille sanotaan, että olivat vielä taivaan isän takataskussa. Kuulin sen kerran toiselta äidiltä ja mielestäni se oli aika ihanasti sanottu, joten ollaan käytetty sitä samaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä aika kauniisti keksitty sanoa;)

      Poista
  9. Mä en tiedä miksi, mutta mulle sanottiin pienenä, että olin makaronipussista peräisin. :D Ja mun mies on kuulema tullut margariinirasiasta... (että meidän vanhempien mielikuvitusta!). Joten meidän lapset sit on varmaan jostain eineshyllyltä..?

    Ihana oli tuo teidän edellinenkin koti, kaunista ja tunnelmallista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi! Mistä ne teidän porukat on tuollaista keksinyt? ;D Mä en kyllä muista mitä mulle on sanottu...

      Poista
    2. En tiedä, mutta on niillä varmaa hauskaa ollut ainakin. ;D

      Poista
  10. Olipa sielläkin kaunista ja tunnelmallista! Ja ihana joulukuusi :)

    VastaaPoista
  11. Täyttyy sanoa et kyllä tuo teidän vanhakin koti oli nätti! Tykkäsin siitä ihan valtavasti,kiva kun laitoit kuvat näkyviin;)
    Unelmoija

    VastaaPoista

Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen. Kiitos ♥