31.8.2011

Hildan uudet sukat

Kudoin Hildalle piiiitkät ja ihanat palmikkosukat. Tosi nopsaa tehdä näin pienet sukat. Omiani olen kutonut tunti tolkulla. Ohje on helppo soveltaa monen kokoiseen jalkaan. Nyt mulla on tuolla jo puikoilla Vilman sukat.

On niin hämyinen ilta, että kuvat aika epätarkkoja. Ja Hildaankin iski ramppikuume;)

Edit. Ohje löytyy tästä, klik!





27.8.2011

Venetsialaiset iltamat

 Päätettiin aloittaa perinne; vietämme aina elokuun viimeisenä viikonloppuna kesän lopettajaisia. Meidän kotikaupunkikin järjestää tuolloin Venetsialaiset iltamat, joten musiikki järjestyi kaupungin puolesta. Herkuteltiin, istuttiin kynttilän valossa veden äärellä ja kuunneltiin livemusiikkia. Ehdottomasti uusiksi joka vuosi!

Wikipedia kertoo: 
"Venetsialaiset on elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettävä veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla. Venetsialaisia pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana. Juhlaa vietetään lähinnä länsi-suomessa, Raumalla, Porissa, Turussa mutta myös Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Hämeenlinnassa. Yleisesti länsirannikolla vietetään erinäisiä tapahtumia, Uudenkaupungin saaristolla tapahtumalla on jo vuosikymmenien perinne. Tapahtuma on vähitellen lähtenyt leviämään myös muualle maahan."

 




Rauha maassa


Vietän tämän viikonlopun työni puolesta puhelimen ääressä, tai siis lähellä puhelinta. Samalla ajattelin siivoilla kaikessa rauhassa ihan vähän lasten vaatekaappeja. Meillä vallitseva rauha johtuu siitä, että lapset ovat tädin luona yökylässä ja mies jälleen verannan kimpussa. Kohta voisin mennä itsekin ulos istuttamaan lahjaksi saamiani pensasmustikoita. Ulkona on niin kesä. Näin päivällä ei syksystä vielä ole tietoakaan. Ainakaan tänään.






25.8.2011

Äiti lähtee Ikeaan!


Ystävä soitti äsken, että lähdettäiskö käymän Ikeassa. No mmikä jottei! Eihän sinne aja kuin reilun tunnin. Meillä on sitä paitsi suurin osa pyyhkeistä edelleen hukassa muuton jäljiltä, joten mistään turhasta reissusta ei voi siis puhua. Lapset jäävät isukin kanssa kotiin. Aika kivaa! 





24.8.2011

Hyvä päivä

Ai hitsi miten kivaa oli tänään tulla töistä kotiin, kun veranta oli alkanut näyttämään oikealta verannalta. Ikkunoihin oli ilmestynyt pokat ruutuineen ja seinään mun maalaamaa panelia. Kuvissa vähän näkyy sävy millä talo siis kokonaisuudessaan joskus maalataan, mutta nyt tänä syksynä vain julkisivu ja veranta. Valkoiset osat ovat edelleen maalaamatta ja nurkka- sekä ikkunanpielilaudat puuttuvat. Mutta ei se mitään:)




PS. Käykääs osallistumassa täällä arvontaan!!!

22.8.2011

Villipuutarha

Muhun henkilökohtaisesti ei juurikaan iske sellaiset tekemällä tehdyt pihat ja puutarhat. Villiä ja vallatonta sen olla pitää! Jonkun mielestä meidän piha saattaa näyttää jostain paikoin jopa epätoivoiselta, mutta ei musta. Sehän on vain ihanan villi. Äsken töiden jälkeen kiertelin ja ihastelin. Hain järvestä vettä ja kastelin kukkia. Puutarhan hoito on kivaa kun siitä ei ota suotta turhaa stressiä.

Pihamökin nurkalla näyttääkin vallan villiltä;)




19.8.2011

Uusi mööpeli





Naapurin Tuulikki lahjoitti meille tuollaisen kivan klaffilipaston. Tyrkkäsin nyt sen tilan puutteesta johtuen tuohon meidän makkarin seinustalle, mutta katsellaan mihin se sitten loppujen lopuksi päätyy... Makkarin pönttis edelleen kaipaisi rapsuttelua ja maaliakin, mutta ehkä ensi kesänä.

Kiva kun olette löytäneet Siltakulman facebookista;) Oli jotenkin iso juttu mulle laittaa tämä sinne.

18.8.2011

Älynväläys!


Jäin yksin kotiin, kun tytöt lähtivät kirjastoon ja Nipa kaverilleen. (Mieskin on työreissussa) Ajattelin ensin, että alan siivoilla joka torstaiseen tapaani, mutta enpäs sitten viitsinyt. Sen sijaan, Siltakulmakin on nyt facebookissa. Toivottavasti. Ainakin pitäisi olla.

Olen aika huono fb-käyttäjä. Olen kai yrittänyt viimeiseen asti olla ilman koko juttua. Nyt kuitenkin tuntuu että kohta blogi tippuu maaillmankartalta, jos ei sitä sieltä löydy. Ja melko moni lemppariblogini siellä jo onkin. Ja päivityksiä on tosi kätevä sitä kautta seurailla. Itse aion laittaa sinne varmasti paljon kuvia joita ei tänne blogiin tule. Kaikki rumat remppakuvat todnäk.

No mitäs olette mielipuolta? Kiva jos tykkäätte:)

Edit. Sinne siis pääsee tuosta oikealta klikkaamalla. Tai tästä, klik!

11.8.2011

Keittiö ja veranta


Mulla on mielessä nyt keittiön ja verannan valmistuminen. Eksyinkin siitä syystä katselemaan kuvia vanhasta kodista. Tässä muutama kuva teillekin nähtäväksi. Olihan siellä kiva tunnelma ja mukava asua. Mutta niin on täälläkin. Oikein innolla odotamme Siltakulman valmistumista. Saattaapa olla, että tämä koti tulee valmiina muistuttamaan vanhaa kotia. Ainakin ihan vähän.






10.8.2011

Paljon pitäis!

Voisin taas kirjoittaa listan tehtävistä töistä. En taida kyllä viitsiä. Ne verannan ikkunat ovat enää vaille laseja, enää. Tiedän, että niiden laitossa on mulla vielä hirveä homma. Ulkopaneeleita voisi alkaa maalailla. Keittiön ja olohuoneen vanha helmiponttipaneelikatto pitäisi myös valkaista. 

 Tänään meillä oli silti kiva lorvinta päivä M:n ja lasten kanssa. Vähän ulkoiltiin ja pitihän meidän herkutella itse leivotuilla kauralastuilla. Ja kyllähän mä olen kirppiksellekkin ehtinyt. Huippulöydön teki Niilo. Tuollaisen vanhan englantilaisen peltitarjottimen. Pieni lampunvarjostinkin on aika soma. Mulla on muuten viimeinen lomaviikko menossa.



 

4.8.2011

Torstai-siivouspäivä

Hiippailen täällä ympäriinsä vielä aamutakissa ja eilinen nuttura päässäni. Yleensä en malta pukea vasta kun olen siivonnut. Äsken passitin lapset ulos sorsia syöttämään ja jäin itse siivoilemaan.

Muistatteko kun haaveilin viime syksynä kanoista? Klik. No ei me niitä ainakaan vielä hankittu. Ja mikäs siinä, kun rannassa käy kokonainen sorsaperhe aamuin illoin kylässä. Niille on kaikille keksitty nimetkin. Mutta taidan palata joskus myöhemmin asiaan. Nyt siivoilemaan:)

2.8.2011

Kärpässieni ja mörrimöykky



Virkkasin mörrimöykyilleni kärpässienityynyn. Nyt vähän erimallia kuin viime kerralla, klik. Tämä on käytännöllisempi muodoltaan;)

Meidän perheen ipanat ovat aamusta aikamoisia mörrimöykkyjä. Pahantuulisia. Näin lomaillessa aamuhommat kuitenkin hoituvat ihan kivasti, mutta arkena onkin sitten toinen juttu. Miksei aina voi olla lomalla jos haluu? 

1.8.2011

Husqvarna




Ostettiin meille ompelukone, Husqvarna. Vanha ja oikein painava kone. Mukana tuli ihana säilytyslaatikko, jonka sisus on vuorattu kauniilla ruutukankaalla. Kun näin tämän kirppiksellä olin aivan myyty! Samalla hinnalla olisin saanut uudenkin koneen, mutta ainakin aiempi uusi hajosi heti takuun mentyä umpeen. Että surrur vaan!