30.7.2010

Ikkunat




Meillä on ikkunoiden hankinta käsillä, sillä vanhat ikkunat ovat osa korjaus kelvottomia ja osa väärää aikakautta. Ikkunatarjouksia olemme kyselleet monesta paikasta, mutta tilaus on edelleen tekemättä. Hintahaitarikin on valtava. Joka tapauksessa puuseppä ne valmistaa käsityönä alkuperäisten ikkunoiden mukaan. Loppujen lopuksi ikkunaruutuja tulee olemaan reilusti yli 300. Kukakohan ne pesee?

Alemmassa kuvassa näkyy Siltakulma tieltäpäin. Ihan ollaan tiessä kiinni, kuten vanhassa kaupungissa kuuluukin. Ja voi että miten tykätään tästä vanhasta idyllistä.

27.7.2010


Kimpsut ja kampsut


Ihan vähän oon alkanut pakkailla tavaroita muuttoa ajatellen. Romua on paljon ja meidän pihamökin sisustus on jo oikeastaan valmis. Se taas tarkoittaa sitä, että kaikki muu ryönä täytyy säilöä johonkin talon kunnostuksen ajaksi, jipijaijee. Pienen pahvilaatikollisen tärkeitä esineitä aion vielä mökkiin ympätä. Että on jotain tuttua ja turvallista. Sitten joskus kun muutetaan taloon, kaikki omat vanhat säilössä olleet tavarat tuntuvat kuin uusilta. Ei hassumpaa!

25.7.2010


Uusi elämä maalla


''Ohjelmassa seurataan perheitä, jotka ovat valmiita muuttamaan koko elämäntyylinsä päästäkseen unelmakotiinsa maaseudulle. Muutos ei aina tapahdu ilman vastoinkäymisiä - kun toisilla talonrakennus koettelee selkälihaksia, on toisilla parisuhde vaakalaudalla. Livtv.fi''




Sattuneesta syystä tästä sarjasta on tullut osa meidän perheen yhteistä ajanviettoa. Jopa lapset haluavat tämän nähdä ennen nukkumaan menoa. Sanomattakin siis selvää, että meidän palleroiset valvoo liian myöhään. Toisaalta, nyt on kesä... 


Kuvat Siltakulman nurkilta.

20.7.2010



Joskus aiemmin mietittiin ettei olla mökkiasujia, vaan mentäisiin väliaikaisesti remontin ajaksi vuokralle. Nyt on kuitenkin mökki alkanut tuntua ihan mukavalta, joten siinä aiomme tulevat kuukaudet viettää. Mökki on aika tilava, sillä siinä on kolme isoa huonetta ja ihan tilava keittiökin. Mitä järkeä on lähteä merta edemmäs kalaan?


17.7.2010


MÖKKIELOA





Tänään oli markkinapäivä. Ostettiin ihana vanha peili, turkoosi peltirasia ja isot tikkukaramellit. Niiden herkullisuudesta en tiedä, mutta tahmeita ovat.

15.7.2010


Tuulikki




Meidän uuden kodin naapurissa asustaa silloin tällöin Tuulikki. Tuulikki on pienenä tytön tyllerönä ollut kaveri Siltakulman Marketan kanssa. Ollaan kuultu paljon mukavia juttuja. Tuulikki kertoo olevansa todella onnellinen, kun pitkästä aikaa Siltakulman pihassa juoksee lettipäisiä pikkutyttöjä. 

Tuulikin mummon mökki on suloinen, villiintyneestä puutarhasta puhumattakaan. Kasvimaa on kyllä kaikkea muuta kuin villi. Tuulikki suunnittelee pihaan vielä suurta vanhoista ikkunoista tehtyä kasvihuonetta oleskeluun, aivan kuin mekin. Taidettiin löytää oikea hengen heimolainen!

13.7.2010





Meillä on uusi miniläppäri! Oma kannettavani hajosi, joten oli ihan pakko saada hätäapua pikaisesti. Nyt onnistuu taas bloggailu täällä remonttiparatiisissakin. Meidän paratiisiin on tänään tulossa remonttiapua, ah! Koko loppuviikoksi. Se tarkoittaa sitä, että minä saan enemmän nauttia lasten kanssa touhuamisesta. Siis lähinnä istun laiturin nokassa omassa valkoisessa puutuolissani. Ja lapset ui. Välillä uimapuvussa, välillä nakupellenä!

***

Kiitän Smeg-kommenteista! Taidankin mennä nyt raottamaan sitä pakastinlokeron ovea. Näin, että mies vei sinne äsken vaniljaeskimoita...

12.7.2010


ILOPILKKU





Nyt oli pakko saada jääkaappi! Mahtavat helteet ja käytössä pienen pieni jääkaaappi. Päätettiin heti ettei hankita mitään väliaikaisratkaisua, vaan kerralla se ainoa ja oikea. Haaveilin täällä blogissakin joskus siitä pastellinvihreästä Smegistä. Mies suostui hankkimaan punaisen. Se on ihana. Jos jääkaappia voi rakastaa, rakastan meidän ferrarin punaista Smegiä. Se tulee olemaan meidän valkoisen keittiön ilopilkku!

***

Edit. Meille ei siis todellakaan riitä noin pieni pakastin, vaan alakertaan tulee lisäksi suuri arkkupakastin.

8.7.2010




Ihan pikaisesti kuulumisia kuluneelta viikolta. Vaikka ollaankin paljon nautiskeltu ulkoilusta, ollaan saatu myös sisähommia tehtyä. Lähinnä siis purkujuttuja. Alimmasta kerroksesta vielä vähän kannetaan vanhaa tavaraa ulos, mutta nyt näyttää siltä, että ensi viikolla aletaankin jo rakentamaan uutta. Uusia hankintojakin tehtiin ihan pikkuisen. Hilda sai uuden kastelukannun ja koko perhe voi nauttia laiturin upouusista tikkaista.