28.5.2010

100

1. Monesta muusta blogista inspiroituneena päätin tehdä tällaisen postauksen, kun on jo aivan liian pitkä tauko takana.
2. Mulla on ollut ihan hirveän kova kiire viime aikoina...
3. Kaikki hommat kasaantuu aina toukokuun loppuun.
4. Tänä keväänä on monessa mielessä haikeat fiilikset.
5. Tänään käytiin tutustumassa esikoisen uuteen kouluun.
6. Käytiin pitkästä aikaa myös meidän uudessa kodissa.
7. Meidän uudella kodilla on suuri kulttuurihistoriallinen merkitys maakunnassamme.
8. Nyt meillä on kaksi taloa.
9. Toinen talo kyllä myydään jossain vaiheessa.
10. Kävin eilen kampaajalla.
11. Rakastan pitkää tukkaa.
12. Mulla on maailman ihanin perhe.
13. Meidän Niilolla on vauvakuume.
14. Mullakin on vähän, mutta pelkään synnyttämistä.
15. Viimeisin raskaus päättyi viikolla 32 ihan yllättäen.
16. Siitä on yli neljä vuotta.
17. Olin 24 vuotias kun sain esikoiseni.
18. Oon 25 päivää vanhempi kuin mun Petri.
19.Oon ammatiltani sairaanhoitaja.
20. Tykkään työstäni.
21. Vaikka nyt kyllä opiskelen.
22. Mun paras ystävä on mun sisko...
23. Tai mun Petri.
24. Meillä on tosi kivaa yhdessä.
25. Arki on parasta elämässä.
26. Ja matkustelu.
27. Ensi talvena me lähdetään pariksi viikoksi jonnekkin lämpimään.
28. Kesällä ei ehditä reissata.
29. Kesä kuluu remonttia tehden.
30. Oon just nyt ihan poikki.
31. Makaan sohvalla läppäri mahan päällä.
32. Mun maha on täynnä karkkia.
33. Mulla on oikeastaan aika huono olo.
34. Oon 167 cm pitkä ja painan suunnilleen 55kg.
35. Tykkään ihanista vaatteista.
36. Vaikka oonkin tosi laiska shoppailija.
37. Oon tosi tempperamenttinen.
38. Mulla on vaalea tukka.
39. En tykkää ottaa aurinkoa.
40. Rakastan kuitenkin auringon paistetta.
41. Kesä on siksi parasta aikaa.
42. On jännää muuttaa maaseudulle.
43. Korpeen ei kuitenkaan olla muuttamassa...
44. ... vaan ihan lähelle kirkonkylää.
45. Me meinataan ostaa vene.
46. Meillä on oma pitkä laituri.
47. Laiturin päähän aion viedä tuolin.
48. Siinä sitten istuskelen ja toimin uimavalvojana.
49. En tykkää uida.
50. Mun Petri on entinen kilpauimari.
51. Sillä on edelleen sixpäkki tallessa.
52. Kivaa katsella kun se kesällä paiskii hommia ilman paitaa;)
53. Oon vähän pinnallinen.
54. Mutta silti se mitä löytyy ihmisen sisältä on tärkeintä.
55. Haluaisin mennä katsomaan Sinkkuelämää-leffan toisen osan.
56. Tykkään valkokullasta ja hopeasta.
57. Kivaa, että mun kihla- ja vihkisormus on valkokultaa.
58. En käytä paljon koruja.
59. Mulla on tyttönimi käytössä.
60. Miehen sukunimi on niin kamala, etten sitä halunnut.
61. Lapsillakin on mun sukunimi.
62. Tänä vuonna ollaan oltu Petrin kanssa yhdessä 18 vuotta.
63. Naimisissa ollaan oltu kohta seitsemän vuotta.
64. Juon liikaa kevyt cokista.
65. Juon siideriä tai viiniä ehkä pari kertaa vuodessa.
66. Maksimissaan.
67. Elän terveellisesti.
68. Vaikkakin nukun ehkä liian vähän.
69. En mene juuri koskaan nukkumaan ennen puolta yötä.
70. Herään yleensä aina viimeistään puoli kahdeksalta.
71. Oon tosi herkkä.
72. Liikutun ärsyttävissä paikoissa.
73. Yritän välttää niitä paikkoja.
74. Mies kävi just kurkkaamassa mitä teen.
75. Se sano, että kaikkea p*skaa sitä ihminen viittiikin tehdä;)
76. Oon samaa mieltä!
77. Ollaan miehen kanssa monista asioista samaa mieltä.
78. Siksi ei tule riideltyä kovin usein.
79. Haluan toivottaa teillä mukavaa viikonloppua!
80. Mun 100 onkin 80!

19.5.2010

Tuleva muutto ja remonttijutut ovat koko ajan mielessä. Aika hankalaa keskittyä mihinkään opiskeluhommiinkaan, mutta pakkohan se on.
Parin viikon päästä olisi ilmeisesti tarkoitus aloittaa remonttihommia. Varmaankin pitäisi tehdä jonkulainen aikataulusuunnitelmakin... Mitä tehdään heti ja minkä annetaan odottaa. Heti on ainakin tehtävä salaojitukset talon ympärille. Ikkunat täytyy myös käydä läpi; vaihtaa uusia laseja hajonneiden tilalle ja pestä ehjänä säilyneet. Siivousta ja tuuletusta on tiedossa paljon.
Katoissa on hyvin säilyneet vanhat helmiponttipaneelit. Ne maalataan valkoisella, heti. Samoin lattiat maalataan jollain kivalla vaalealla sävyllä. Yhdestä huoneesta ja portaikosta täytyy poistaa muovimatot. Seiniä vähän levytellä ja eristää, sillä tällä hetkellä suuri osa huoneista on hirrellä.
Pikku hiljaa kuitenkin meinataan edetä. Pääasia on, että mukavuudet löytyy ja on lämmintä sitten kun tämä ihana kesä joskus pitkän ajan päästä on ohi. Ja tähän remonttiin on kyllä pakko ottaa apujoukkoja mukaan!

14.5.2010

Ilta-aurinko

Eilen illalla käytiin näyttämässä uutta kotia siskolle. Sisko oli vaikuttunut. Aivan kuten itsekkin olen aina kun Siltakulmassa pääsen käymään. Kello oli jo vaikka kuinka paljon, mutta aurinko jaksoi paistaa. Ilta-aurinko oli meillä ehdoton vaatimus, sillä aiemmin emme siitä ole päässeet nauttimaan.
Sisko on kaiken lisäksi niin ihanan kannustava, ettei ensimmäisenä ala huokailemaan tulevan työn määrää. Kyllähän me se tiedetään... Tunnin verran ihailtiin paikkoja, mutta sitten piti lähteä vanhaan kotiin iltapuuhiin. Voi sitä haikeutta.
Alimmassa kuvassa on yhden piharakennuksen käsin taottu avain. Vaivaiset 20 cm pitkä;)
***
Jouduin nyt sitten poistamaan anonyymeiltä kommentointi mahdollisuuden. Tuli taas niin ikäviä viestejä, että parempi olla kokonaan ilman. En jaksa kuin ihmetellä mistä johtuu sellainen pottuilu? Eihän tänne ole missään nimessä pakko tulla käymään.

11.5.2010

Suunnitelma

Mies on saanut piirrettyä meidän uuden kodin pohjakuvan. Lisäksi meidän aikataulukin on alkanut selvitä. Näillä näkymin meidän pitäisi heinäkuun loppuun mennessä asustaa Siltakulmassa. Tarkoituksena ei ole todellakaan, että siinä vaiheessa olisi valmista...

Alussa tehdään vain tämä keskikerros. Vintti ja alakerta sitten joskus kun ollaan niitä vähän pohdiskeltu. Alakertaan tullaan kyllä mahdollisimman pian tekemään iso wc, pesuhuone ja sisäsauna. Huoneita on sekä vintillä että alimmassa kerroksessa monta, joten jossain vaiheessa myös pienet ipanat saavat omat huoneet.

Ja koska tästä tulee se meidän unelmakoti, ei aikomuksena ole tinkiä mistään. Ei edes jääkaapista, sillä pastellin vihreä Smeg on tilauksessa, huolimatta miehen ihan pienestä vastustuksesta. Kodin värimaailmaakin ollaan mietitty. Nyt ei tule ainakaan vaaleanharmaita lattioita. Haluan jotain vähän lämpimämpää sävyä tällä kertaa.
 
Kaikesta ei tietenkään voida itse päättää, kun talo on suojelukohde. Museoviraston ihmisen kanssa täytyy lyödä jossain vaiheessa päät yhteen. Ehkä syksyllä.

7.5.2010

Samalla kun me hankittiin uusi koti, saatiin kaupan päällisiksi kesämökki.

 

Voi miten kiva siitä tulee sitten joskus kun ehditään alkaa laittamaan sitä kuntoon.Siitä tulee meidän vierasmaja. Lasten omapaikka. Niin, ja se kesämökki.                                                             

3.5.2010

En ole ikinä saanut näin paljon sähköpostia! Kiitos! Toivottavasti olen osannut kaikki halukkaat opastaa tänne. Suuri syy tähän uuteen blogiin oli kuitenkin tämä tuleva uusi koti, eivät ne negatiiviset kommentit. Osaan ne nähkääs deletoida.

Käytiin viime viikonloppuna Siltakulmassa mittoja ottamassa remontin suunnittelua varten. Meinaa nyt kaikki yöt mennä tätä nykyään suunnitelmia tehden. 
***
Siltakulmassa emme aio jättää hirsiä juurikaan näkyville. Ihan vaan pariin kohtaan pienet pätkät, sillä ulkoseinät kaipaavat lisäeristettä ja väliseinien hirret eivät ole kovinkaan kauniin näköisiä. Lattioissa on ihanat leveät lankut ja huoneet ovat kolmen metrin korkuiset. Kaikki tuntuu juuri siltä miltä pitääkin.


Tällaista maisemaa saadaan miehen kanssa katsella makkarin ikkunasta. Ei hassumpaa. Mutta kuten näkyy, piha on todella hoitamaton.


Siltakulma on täynnä aarteita. Lapset löysivät viime visiitillä vanhan käsilaukun joka oli täynnä vanhoja kortteja ja kakkupapereita. Mindi ja Fanni olivat saaneet kaunista postia, joka on säilynyt tähän päivään asti.


Piharakennuksia emme ole vielä ehtineet tonkimaan, mutta varmasti sieltä kaikenlaista kivaa löytyy. Museovirasto on omansa jo hakenut, joten me taidetaan saada pitää loput;)

1.5.2010

Kohti Siltakulmaa

Tervetuloa seuraamaan meidän perheen isoa elämän muutosta. Olemme jo kauan aikaa etsiskelleet unelmataloamme jostain suhteellisen läheltä tätä tämän hetkistä kotiamme. Haaveissa on ollut iso ja vanha hirsitalo mahdollisesti järven rannalta. Mieluusti lähellä palveluja.


Nyt olemme pikku hiljaa matkalla kohti unelmaamme. Esikoisella on edessä koulun vaihto, mutta siihen olimme varautuneet. Perheen pienimmäisillä olisi ollut hoitopaikan vaihto edessä joka tapauksessa, joten sekään ei ollut mikään kynnyskysymys. Miehen pidentyvä työmatka on hieman ollut keskustelun alla. Jostain täytyy kuitenkin olla valmis tinkimään ja vanhasta luopumaan. Muuten ei ole mahdollista saada uutta ihanaa tilalle.


Meidän uusi koti on vuonna 1900 rakennettu pienen kaupungin vanhassa osassa sijaitseva peruskorjattava suojelukohde. Taloa ei ole remontoitu pilalle, vaan kaikki vanhat ovet ja muut tärkeät jutut ovat tallessa. Purkuhommiakin on tiedossa yllättävän vähän. Talon piha on villiintynyt vuosien varrella, mutta pikku hiljaa sitäkin on kiva kesyttää. Omalla laiturilla saa pestä matot ja aurinkoinen tontti antaa kaikenlaisia mahdollisuuksia. Muuttoajankohdasta ei vielä ole tietoa, mutta nyt alkaa matka kohti Siltakulmaa. Kivaa kun tulette mukaan!

PS. Uuden blogini saa ilman muuta linkittää...