20.12.2010


Joulu tulla jolkuttaa. Me ollaan vaan otettu lunkisti. Eilen illalla käytiin kuuntelemassa kauneimpia joululauluja kirkossa ja ehkäpä se joulufiiliskin alkaa pikku hiljaa hiippailla aikuisenkin mieleen. Joulukuusi meillä jo seistä töröttää alakerrassa, jotta ehditään siitä nauttia riittävästi. Jouluksihan me sitten kurvataan siskon luokse.  Joulusiivousta ei tarvitse tehdä, sillä muuton jälkeen ei olla vielä ehditty juurikaan sotkea. Lahjat pitäisi kylläkin vielä paketoida. Tämä tonttu on ollut iltaisin niin väsynyt, että paketoimisen sijaan olen mielummin kömpinyt uuteen sänkyyn.

Me siis asustellaan nyt niin, että yläkerrassa on lastenhuone ja aulassa vanhempien makkari. Kellarikerroksessa on rappusten alla ruokailutila ja kodinhoitotiloissa toimii keittiö. Näistä alimman kerroksen tiloista en tule ainakaan nyt laittamaan montaakaan kuvaa, sillä tilat ovat aika hämärät. Onneksi kerroksessa on kuitenkin pari isoa ikkunaa;) Joulun jälkeen yritän viitsiä laittaa tänne kunnolla niitä ennen kuvia, mutta nyt muutama napsaisu tämän hetkisestä. Sen vain sanon, että vaikka käytössä on vain 1/3 talosta, jos sitäkään, on tämä kotona asustaminen maailman paras joululahja.

  
 



Toivottelen nyt oikein hienoa joulun aikaa kaikille teille, jotka Siltakulmaan kurkistelette. Pidän pienen joululoman kaikesta muusta paitsi perheestä, joka on remontti-, opiskelu- ja työkiireiden takia jäänyt liian vähälle huomiolle. Muistakaa herkutella ja laiskotella, sehän on joulun perimmäinen tarkoitus.

28 kommenttia:

  1. Ihanaisia kuvia teidän kodista.Niin tunnelmaa täysi:)
    Oikein ihanaa joulun aikaa teille kaikille!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa joulua!
    Teillä on kaunista. :)

    VastaaPoista
  3. Jouluja myös sinulle♥ Tunnelmaa tupasi pullollaan.Oikein kaunista

    VastaaPoista
  4. Iloista Joulua sinne Siltakulmaan! Ihania kuvia ja mahtava hirsiseinä.

    VastaaPoista
  5. Nautinnollista ja rentouttavaa Joulua teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa joulua koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos samaa sinnekin! Ihanat tunnelmat siellä.

    VastaaPoista
  8. Nyt meni kyllä niiiiin kylmät väreet. Niin on hyvä mieli teidän puolesta. Ja niin kaunista uudessa kodissa. <3

    Aivan ihanan rauhallista ja kaunista joulua Mari, sinulle ja koko perheelle! <3

    -Päivi-

    VastaaPoista
  9. Mukavaa joulunaikaa sinne! Voi miten hyvältä kuulostaa että talo tuntuu kodilta ja että nyt on kotona. Sitä samaa voin sanoa omasta talosta.

    VastaaPoista
  10. Ihanan tunnelmallisia kuvia kodistanne ja mitäpä sitä muuta voikaan,kuin toivottaa:

    TUNNELMALLISTA JOULUA TEILLE KAIKILLE!

    Tuolla on ihana tunnelmoida perheen kanssa kynttilän lämmössä.

    VastaaPoista
  11. Siltakulman porukalle oikein hyvää ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  12. ihanan näköisiä kuvia! Rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  13. ihanaa ja tunnelmallista kynttilänvaloa jouluunne <3

    VastaaPoista
  14. Oikein ihanaa joulua! Mielenkiinnolla seuraan ensi vuonna, kun pikkuhiljaa pääsette asuttamaan koko taloa!

    VastaaPoista
  15. Oikein ihanaa joulua myös sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  16. Kaunista ja tunnelmallista ♥
    Mukavaa ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  17. Ihanaa teillä siellä! Nauttikaa kodistanne ja toisistanne.
    Oikein hyvää joulua koko perheelle ♥

    VastaaPoista
  18. Mukavia tunnelmapaloja teidän kodista! Ja taas huokailen noita hirsiä... Nimim. hirsiaddikti :D

    Rentouttavaa ja kaunista joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  19. Kauniit kuvat, ja niin tunnelmalliset.

    Hyvää ja rentouttavaa joulua sinne, niin sulle ja perheelle kuin koiruleillekin!

    VastaaPoista
  20. Ihanaa joulun aikaa teille!
    T:Katja

    VastaaPoista
  21. Näyttää jo nyt niin hyvältä!
    Oikein ihanaa ja rauhallista joulunaikaa sinnne teille kaikille!

    VastaaPoista
  22. Hyvää Joulua teille KOTIIN:)

    VastaaPoista
  23. Kiitos ihanat kommenteista:) Leppoisaa joulun jatkoa;)

    VastaaPoista

Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen. Kiitos ♥