19.11.2010

Nyt on aika katkaista mun blogiuran pisin paussi! Syynä pitkään paussiin on työkiireet, opiskelu, remontti, lapset harrastuksineen sekä hukkaan joutunut kamera.

www.livingathome.de/ateksti

Meidän projekti on edennyt ihan kivaa vauhtia viime aikoina. Pönttöuuni valmistui pari viikkoa sitten ja viikon kuluttua siihen saa laittaa jo tuletkin. Maalasin sen jo valkoisella maalillakin. Yläkerran vanhaa pönttöuunia olen alkanut rapsutella, mutta homma tuntuu aika työläältä. Haluaisin kuitenkin niin kovasti, että se olisi valmis ennen muuttoa. Huomenna onkin siis jatkettava urakkaa.

www.etsy.com/shop/CityChicCountryMouse

Tällä hetkellä mua kiehtoo sisustuksessa tosi paljon vaaleat pinnat ja jotkut kivat värikkäät yksityiskohdat. Siitä huolimatta viime viikkoiselta tapetin haku reissulta mukaan tarttui värikkäitä tapetteja. Valittiin tapetit niin, että värit ovat samoja kuin talon vanhoissa tapeteissa oli. Voisi kuvitella, että tapetit sopivat kivasti kerman väriseen puulattiaan ja valkoiseen kattoon.

http://amybutlerdesign.com

Ikkunoiden vaihto saatiin tänään valmiiksi. Ulkopuitteet on vielä laitettava kuntoon, mutta muuten alkaa olla sekin homma hanskassa.

En muista mistä kuva on napattu...

Alakerran vessa on lähes tulkoon valmis. Laatat on ihanat ja miehen haaveilema musta vessanpönttö sopii niihin kivasti.

Kuva jonkun ulkomaalaisen nettikaupan sivulta...

Uusi ihana pyykkikone pyörii tehokkaasti vasta valmistuneessa pesutuvassa. Väliaikaisesti sen viereen sijoitetaan piakkoin myös astianpesukone.

Eli aika hyvältä näyttää. Ennen muuttoa täytyy kuitenkin vielä maalata lattioita, maalata kattoja, tapetoida lukemattomia seiniä ja vielä vähän laatoitella kylpyhuonetta. Mutta ihan väkisinkin ollaan mökistä poissa jouluun mennessä. Ei hassumpaa!

PS. Yritän löytää sen kameran. Tällä kertaa siis muiden kuvia.

20 kommenttia:

  1. Hui kauhian, ku mä jo ehdin hiukan säikähtää, että mihin sä oot joutunu! Mutta onneksi tallessa kuitenkin. :)

    Tosi hyvältä kuulostaa ja hienosti etenee! Te ootte ollu kyllä mahtavan ahkeria, mulla olis varmaan jo seonnu polla. ;) Ihanaa, että pääsette jouluksi Kotiin. <3

    Mukavaa, ja ahkeraa, viikonloppua! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  2. Voi, tosi ihanaa, että pääsette muuttamaan jouluksi!
    En malta millään odottaa, että näen kuinka kauniilta teillä näyttää :)
    Ihanan värisiä ovat myös nuo kuvat.

    Voimia kaiken kiireen keskelle :)

    T. Pepita

    VastaaPoista
  3. ihana tulee varmasti teidän kodista. Suunnitelmat ainakin kuulostavat mahtavilta. Meillä rakennetaan uutta, ja sama haave on täälläkin, eli jouluksi kotiin. Meillä tuo päämäärä on vielä auki, että toteutuuko, mutta joulusisustus mielessä pyörii jo kovasti.

    VastaaPoista
  4. En ymmärrä mistä te kaikki löydätte noin ihania kuvia! Silti odotan niitä sinun omia kuvia vielä enemmän!

    Liisa

    VastaaPoista
  5. Oi, uusi päivitys, ihanaa! Ensin hämmästelin, että jopas remppatahti on tässä välillä kiihtynyt hirmuiseksi, miten tuommoinen on edes mahdollista! Kunnes luin p.s.:n, ja tajusin katsoa niitä kuvatekstejäkin :D. Ihanaa varmasti päästä jouluksi uuteen kotiin.

    VastaaPoista
  6. Saisiko pönttöuunin maalin poistettua helpommin kuumailmapuhaltimella? Itse käyttänyt puhallinta entisöidessäni.

    -H

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa niin ihanalta! Hirveän paljon olette kyllä saaneet aikaan.

    VastaaPoista
  8. Tervetuloa tauolta. Mun käteeni paras rapsutin pönttöuunille oli suora sikli jota mies teroitti ahkeraan. Työstä se silti kävi :)

    Pesutupa kuulostaa arjen luksukselta :)

    VastaaPoista
  9. Kiva kuulla kuulumisia pitkästä aikaa! Joko siltakulma on valaistu jouluvaloin? :)

    VastaaPoista
  10. Hienoa kuulla että hommat etenee. Ootte ahkeria ei voi muuta sanoa. Ihan kohtahan se joulu jo onkin. Voiko ihanampaa joululahjaa olla kuin omalla työllä valmiiksi saatu uusi koti :) Loppukiriä vaan päälle kyllä se siitä vielä :)

    Hyvä kato muita kannustaa kun meillä edelleen talon yläketa tosi kesken kun aina kaikkea muuta tulee...piha, autotalli, puuliiteri, pihasauna....mies yksin kun rakentaa ja minusta ja kahdesta alle kouluikäisestä riiviöstä ei oo ollu paljoa apua :)

    VastaaPoista
  11. Kiva, että pääsette jouluksi muuttamaan :) Kuullostaa niin ihanalle ne pönttöuunit ja kermanväriset lattiat. Maltan tuskin odottaa, että sun kamera löytyy ;D

    Hauskaa viikonloppua! Ja tsemppiä remonttiin!

    VastaaPoista
  12. Hanni vei sanat suustani, tarinasi luettuani en millään malttasi odottaa kamerasi löytymistä...! Tosin se tuskin on teidän prioriteetti juuri nyt ;)

    Tsemppiä arkeen, opiskeluun ja remppaan!

    VastaaPoista
  13. Sama malttamattomuus täällä, kumpa se kamera löytyisi pian ;) Te otte saaneet siellä kyllä TOSI paljon aikaan. Loppukirillä pääsette varmasti jouluksi uuteen ihanaan kotiin.

    VastaaPoista
  14. Täällä minäkin odotan kuvia :) Paljon olette saaneet aikaan...

    VastaaPoista
  15. Ihana päästä jouluksi uuteen kotiin :) Kuvia odotellessa.

    VastaaPoista
  16. Oioi, niin kivalta kuulostaa! Tosi paljon ootte jo ehtineet laitella paikkoja kuntoon :)

    Ja kivat värikkäät kuvat. Pikkanen väri-ilottelu valkoisen rinnalla ei kuulosta ollenkaan pahalta!

    VastaaPoista
  17. Oletteko onnistuneet löytämään jostakin ammattitaitoisen paikallisen pönttöuunin muuraajan? Meillä oli yksi tiedossa, joka joutui perumaan tulonsa ja nyt on hiukan vaikeuksia lähteä etsimään uutta ammattimiestä! Vinkkaisitko siis, mistä voisimme kysellä...

    VastaaPoista
  18. Kuulostaa tosi hyvältä! Ja mikä ihana joululahja päästä uuteen kotiin! kerman värinen puulattia kuulostaa kivalta, lämpimältä. Innolla kuvia odotellen ;)

    VastaaPoista
  19. kyllä tämä blogimaailma on jo sua kaipaillutkin <3
    innolla kuvias odottelen myös!!
    varmasti kaiken raadannan arvoista kun pääsee sieltä mökkeilemästä talooon :D

    VastaaPoista

Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen. Kiitos ♥