18.8.2010

Kulahtaneet



Vaikka ulkoilma päivällä hipoo lähes hellerajaa, tuntuu iltaisin ja aamuvarhaisella viileys luissa ja ytimissä. Haikeudella muistelen vuotta taaksepäin kun ehdin kutoa ja virkkailla vaikka mitä. Innostuinkin tässä etäopiskelupäivän lomassa kaivelemaan itsetekemiäni villasukkia ja peittoja muuttolaatikoista. Kaikkia on käytetty niin paljon, että ovat kulahtaneita ja nyppääntyneitä. Villasukatkin ovat jo vaille uutta terää. Ihan vähän taidan taas alkaa harrastaa käsitöitä. Koko perheelle vaikka uudet villasukat. On tässä pihamökissä sen verran kylmät lattiat!

Jokos teillä on alkanut puikot ja koukut viuhua?

28 kommenttia:

  1. Minäkään en ole kevään jälkeen saanut juuri mitään aikaiseksi käsityörintamalla, mutta juuri tänään katselin villasukkamalleja ja vähän alkaa jo kutkuttaa ottaa kutimet esiin..

    VastaaPoista
  2. Kesän tauon jälkeen aloin eilen neulomaan pieniä villasukkia. Kotirouvien (joista kotona on vain muutama) oma käsityökerho kokoontui naapurin terassilla ja vitsi, että meillä oli mukavaa!

    Eli kyllä, eilen alkoi tuntua ekaa kertaa siltä, että voisinkin työstää villalankaa...

    Mukava, että on muitakin!

    VastaaPoista
  3. Nuo onkin ihanan mallisia sukkia! Täälä on jo hyvän aikaa puikot kilisseet, kohta pääsee sukatkin puikoille tähän asti kun on lakkia syntynyt monenmoista. :)
    Elikkäs noita palmikkosukkia tarttis itelle ainakin tehä useammissa eri väreissä, ovat niin ihania ja muutama peittokin on mielessä, saa sitten nähdä mitä sitä ehtii. :)

    VastaaPoista
  4. Voi, mitä ihanuuksia. Kunpa itsekin osaisin tuon taidon!

    VastaaPoista
  5. Olipas ihanat sukat!

    Mä en osaa neuloa enkä oikeen vissihin virkatakkaa, mutta opettelen isoäidinneliöillä virkkausta ;-) Aloitin niiden teon jo keväällä ja homma on ollu koko kesän tauolla, mutta jos syksymmällä taas jatkais- haaveena ois jossain vaihees saada peitto aikaaseksi :D

    VastaaPoista
  6. Puikot kyllä suhisee jo, aamulla oli kahdeksan astetta lämmintä kun mentiin ulos yhdeksän aikaan. Onneksi oli juuri tuollaiset pikät palmikkosukat jalassa lämmittämässä. Innostuksen nuihin sainkin silloin aikanaan sinulta. Kiitos siitä. Sukat ovat minullekkin rakkaat ja ihanan nyppyiset. Uudet tavisin mutta kun ei voi tehdä kaikkea samaan aikaan, harmi ;)
    Iloa työhön.

    VastaaPoista
  7. Ei ole vielä alkaneet viuhua, mutta eilen tuli mieleen, että pitäisikö alkaa virkkaamaan tiskirättejä taas.. En siis ole mikään varsinainen käsityöihminen ollenkaan. Sukat tahtoisin talven aikana kyllä itselleni kutoa.

    Tuohon edelliseen postaukseesi viitaten; minä olen vuosikausia luvannut miehelle, että kun vain meillä olisi toimiva liesituuletin niin kyllä heti paistaisin pekonia! (en siis ole suostunut sitä paistamaan kauhean käryn takia..) No, keittiörempan aikana sitten tuli se tuuletin ja pakko oli paistaa.. mies osti oikein neljä paketillista ja minä sitten kärsin ja paistoin. Kauhee käry, kauhee sotku.. en kyllä paista sitä sisällä enää ikinä!! Mutta tulipa tehtyä kun oli luvattu...

    VastaaPoista
  8. Mä olen ihan onneton käsitöissä... yleensä innostun kovasti aloittamaan, mutta into lopahtaa siihen, kun valmistumassa oleva tekele ei näytäkään siltä, kuin mielikuvissa.. :/

    Keväällä aloitettu mummonneliö-peitto on edelleen (hyvin) kesken. Nämä hämärtyvät syysillat kyllä tosiaan kutsuu sohvalle käsitöiden pariin. Jospa sitä taas itsekin innostuisi.

    Sä olet hurjan taitava neuloja, ihania nuo sukat!!! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  9. Moi,
    puikot on alkaneet viuhumaan jo pahimpien helteiden aikanakin;) En melkein kehdannut kertoa siitä kenellekään, että täällä jo villasukkia sun muita talvivarusteita pukkaa:) Mutta ajoissa on aloitettava, lisäksi se on ihanan terapeuttista.

    VastaaPoista
  10. Mulla on viime talvesta yhdet sukat puikoilla. Nyt olis varmaan korkea aika jatkaa projektia, että saisin ne täksi talveksi jalkaan. Villasukat on ihania!

    ps. Sun kesäauto on aivan huippu!

    VastaaPoista
  11. Kovasti tekee kuume tuloaan, siis villasukkakuume :) Vielä en kuitenkaan ole puikkoihin tarttunut, koska maalausprojektit vie kaiken ajan. Tosin pitsiä vähän virkkasin yhtenä iltana, mutta sehän onkin kesäkäsityötä :) Noi sun sukat on ihanat!

    VastaaPoista
  12. Hei Mari,

    Miten ihastuttavat villasukat!
    Pukeminen on nyt vähän haastavaa, kun aamulla kaivaa lämmintä mukaan ja iltapäivällä ei tiedä minne sitä vaatetta tunkisi :)
    Puikot ovat heiluneet ja ajattelin niille vähän taukoa pitää...mutta kyllä muutamaa ideaa tekisi vielä mieli kokeilla ;)
    Syysraikkaita tuulia toivottelen.

    VastaaPoista
  13. Kauniita sukkia! Muutenkin tosi kiva blogi, palailen varmasti uudelleen :)

    VastaaPoista
  14. Oi ihanat nuo palmikkosukat! Sellaiset olisi ihana omistaa ja voisin kyllä mielelläni neuloa sellaiset, pitäisi hankkia kunnon ohje jostain...

    VastaaPoista
  15. Villasukat on pitänyt kaivaa jo esille,samasta syystä kuin sinäkin.Puikkoja pitäs heilutella.Nyt varmalla onnistuukin paremmin,kun se hermopinne leikattiin kädestä.

    VastaaPoista
  16. Vielä on saaneet kutimet pölyttyä nurkassaan. Illat on kyllä jo tosi pimeitä ja aamut kylmiä. Ehkä sitten kun tuo tupa on valmis, tai melkein valmis :)

    VastaaPoista
  17. On on alkanut viuhua :) Pienen pientä sliparia neuloskelen tässä tulokkaalle, kunhan tulis vaan!

    Mä muistan nuo sun ihanat käsityöt! Ootko paljon pitäny sitä turkoosia tunikaa? Taino, ehket kuitenkaan näillä helteillä ;)

    Käsityön iloa!

    VastaaPoista
  18. Heissan,ihastuttava blogi:)
    Olen kesällä silloin tällöin virkkaillut isoäidin ruutuja. Kummitytön nukenpeitoksi. Keväällä tuli tehtyä viimeisimmät villasukat.Kohta taasen niitäkin tarvitaan.Ihanaa kun on viileää ja jaksaakin puuhastella jotain.

    VastaaPoista
  19. Ihania sun viimevuotiset käsityöt:)
    Minäkin laitan talvisin aina ensimmäiseksi villasukat jalkaan töistä tullessani, vaikkei asutakaan vanhassa talossa;)
    Puikot heiluu jo, kauluri valmis ja piiiitkät villasukat työn alla.

    VastaaPoista
  20. Ei heilu ;D Mutta pitäs pitäs ;)
    Ooh mitä pullakuvia sulla on alempana. Ihan rupes pulla tuoksumaan nenässä vaikka mulla on vaan Pågenin valmispuusteja pussissa tuolla. Sait ylipuhuttua yhteen :D

    VastaaPoista
  21. Eikös olekin kumma kun syksy saapuu tulee mieli otta puikot ja langat esille.

    VastaaPoista
  22. Voih ja oih, muistankin postauksen jossa nuo ihanuudet sinulla olivat uutena jalassa..ihailin niitä silloin ja yhä ne näyttävät niin kivoilta, juuri tuommoiset pitkävartiset!

    Kerro heti jos aiot moisia ihanuuksia kutoa yhden ylimääräisen 38-39nro jalalle sopivan parin niin ostan ;)

    Olen ihan susi itse sukkien teossa. :/

    Meilläkin piti laittaa jo patterit alakerrassa päälle..että kyllä se syksyn vilu alkaa pikkuhiljaa öisin hiipiä sisälle.

    Nyt kovaa flunssaa koitetaan ajaa ulos lapsista ja minusta.Inhottava tauti.

    VastaaPoista
  23. Mulla on sulle jotain Uudessa Kuussa! :)

    VastaaPoista
  24. Mullakin on sulle jotain (etkä varmasti ikinä arvaa, mitä!? ;)) Kurkkaa, kun ehdit. :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  25. Ihanat villasukat! Täällä valmistui juuri villaponcho syksyn viileitä iltoja varten. Mukavaa alkusyksyä!

    VastaaPoista
  26. Meille sukat neuloo anoppi, mutta virkattua peittoa voisin taas jatkaa, jotta saisin sen joskus valmiiksi...
    Blogissani on jotain sinulle.

    VastaaPoista
  27. Heippa! Ja kiitän taas kauniisti kun ootte jättänyt mulle ihania ilahduttavia kommenttejanne;) Ja tosi kivaa kun tänne on löytänyt uudetkin ihmiset:)

    Teija; en oo pitänyt sitä... EN edes tiedä missä se on:O

    Ansku; nyt ei kyllä mitenkään irtoa aikaa kutomiseen; blääh!

    Ja lopuks vielä kiitos tunnustuksista. Sain niistä hyvää mieltä:)

    VastaaPoista

Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen. Kiitos ♥